



Saatiin sitten yhden mökkiviikonlopun aikana kokea kaikki neljä vuodenaikaa, huh! Mökillä satoi lunta ja räntää, isoja rakeitakin sai niskasta kaivella. Ja sitten taas hetken päästä aurinko lämmitti ja linnut lauloivat. Säistä huolimatta tuli taas vietettyä lähes koko viikonloppu ulkosalla rakentaen uutta aitaa heinäseipäistä terassille ja somistaen kuistia ja grillipaikkaa. Vielä ei kesäkukkia uskaltanut istutella, mutta muuten oli ihana herätellä ja valmistella mökin pihapiiriä tulevaan kesään.
Olipa meillä myös pieni pelastusoperaatiokin, kun saavuimme mökille perjantaina. Saunan kiukaan pesästä nimittäin löytyi pökertynyt pieni lintunen, joka oli sinne eksynyt varmaankin savupiipun kautta. Silmistä pestiin tuhkat vedellä ja tehtiin heinistä pehmeä pesä. Ruokaakin tarjottiin tuolle raukalle, mutta kunto oli jo niin heikko, että muutaman tunnin päästä vaihtui pelastusoperaatio valitettavasti hautajaisiksi.
Niin ja iso kiitos taas kaikille teille arvontaan osallistuneille! Tällä kertaa arpaonni suosi Merviä, jonka kommentti oli: ”Tuon kirjan haluan ehdottomasti lukea… :)” Merville on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.
Mukavaa viikkoa kaikille, toivotaan, että pian taas lämpenee!