




Kaksi mukavaa mökkiviikonloppua jo takana. On se vain jännä paikka, kun stressi katoaa tuolla piilopirtissä ihan välittömästi. Tämä kevät on aina jotenkin niin ihanaa aikaa, kun luonto heräilee hiljalleen ja ilmassa on odotuksen tuntua. Ruukut odottelevat vielä tyhjillään yrttejä ja kukkaistutuksia, kalusteita ja koristeita nostellaan esille terassille. Myös hentoisia ensimmäisiä rikkaruohoja kitketään mansikantaimien ympäriltä.
Uusi perheenjäsenemme Hely ihastui mökkiimme ensi silmäyksellä. Siellä riittää tutkittavaa ja tuoksuja niin, että koko koira on iltaisin ihan pyörällä päästään ja uni maittaa. Tuoksuttelun lomassa otetaan aina nurmikolla pienet juoksuspurtit ja ihan jokaiseen pihahommaan osallistutaan mukaan intoa puhkuen. Niin ja mökkisaunaa Hely ei varmasti jättäisi väliin mistään hinnasta… Jos ovi vedetään nenän edestä kiinni, on itku sydäntä särkevä.
Mutta nyt taas arkisia hommia tiukasti seuraavat viisi päivää ennen seuraavaa mökkeilykertaa. Työtilanteesta sen verran, että tällä hetkellä en pysty uusia töitä kovin nopealla aikataululla ottamaan vastaan. Tarjouskäyntejä toki jatkuvasti teen ja otan uusia töitä tuonne alkusyksylle, joten olethan ajoissa liikkeellä, jos suunnitteluapuani kaipailet!