Marraskuu

KuulumisiaSisustusideoita

Marraskuu ei kuulu minun lemppareihini. Varsinkaan, jos ei lunta ole vielä nimeksikään maassa, kuten nyt.  Käytännössä valoisaan aikaan ei ehdi arkena lainkaan ulkoilemaan. Mutta koska en ole synkkyyteen taipuvainen, koitan löytää tästäkin ajasta parhaat puolet ja asioita, jotka pitävät mielen virkeänä.

Aiemmin jo kerroinkin hiukan pienestä ruokaremontistani ja siitä saadusta lisäenergiasta, se oikeasti toimii ja auttaa jaksamaan. Mietin myös viikon päässä häämöttävää minilomaa siskoni kanssa sekä hiukan pidempää lomaa sitten joskus myöhemmin… Vaikka pitäisikin elää hetkessä, ainakin minun ajatukset karkailevat näin synkkinä vuodenaikoina tuleviin kivoihin juttuihin. Joulun ja ystävien järjestämän pikkujoulun lähestyminen saa suupielet myös nykimään. Kirkasvalolampun kaivoin eilen kaapista ja se olkoon aurinkoni, kunnes kohtaamme sen oikean kanssa jälleen keväällä.

Työhuoneeni on myös marraskuun iltoina saanut pienen kasvojenkohotuksen (ja samalla minulle mielen virkistystä). Tilasin BEdesignilta tuon heidän ihanan julisteensa: ”Let´s never forget the first time we met”. Tuossa julisteessa on jotain niin karun kaunista. Ja lisäksi tauluhyllylle tein uuden asetelman Ikean edullisista kukkareliefeistä, taulusta ja rakkaasta isoisäni puisesta harpista. Ja lisäksi vain asettelin verhokankaita toimittajien mukaan siistiin järjestykseen kangasrekille. (Kuvan saat kunnolla auki sitä klikkaamalla).

Asiakkaani tuovat myös hurjasti iloa, tapaan niin paljon kivoja ihmisiä! Ja olemassa oleva pitkä työjono on kyllä upea juttu sekin, ainakin näin yrittäjän näkökulmasta! Mukavaa marraskuuta!

Takaisin ylös