









Perjantaina käväisin kuvaamassa vasta valmistunutta kylpyhuone- ja saunaremppaa, joka oli suunnittelun alla viime talvena. Tämän ihastuttavan perheen kanssa olen tehnyt yhteistyötä aiemminkin, joten tiesin jo hiukan ennalta, mikä tyyli asukkaita miellyttää. Remontin tekijäksikin valikoitui tuttu timpuri, joten olin luottavaisin mielin, että hyvää jälkeä syntyy. Ja niin kävikin!
Käytännössä tässä kohteessa uudistettiin saunassa, kylpyhuoneessa ja vessassa ihan kaikki; pinnat, kalusteet ja valaistus. Tunnelma on hyvin seesteinen ja maanläheinen. Kivimäistä pintaa, harmaan ja puun sävyjä sekä pieni ripaus blingblingiäkin perheen äidin toiveesta. Yksityiskohdista mainittakoon Normann Copenhagenin Stone koukut, jotka ovat ihka aitoa kiveä ja kattolistat, jotka on täällä korvattu paksulla köydellä. Niin ja näköalakin on mainitsemisen arvoinen… Nyt saunan lasi-ikkunasta voi ihailla löylytellessä kaunista järvimaisemaa.
Täytyy muuten tunnustaa, että läheskään aina en ehdi kohteitani valmiina kuvaamaan, vaikka se niin kivaa hommaa olisikin. Mutta silloin tällöin näitä ennen-jälkeen otoksiani täällä esittelen. Yläkuviin olen sujauttanut mukaan kolme kuvaa lähtötilanteesta.
Kivaa viikkoa kaikille, vielä pari päivää nautitaan paisteesta!