




Ihanaa Äitienpäivän iltaa kaikille Äideille! Täällä kirjoitellaan blogia maha täynnä hyvää ruokaa ja kakkua. Kylläpä lenkki tekisikin nyt hyvää, jos vain jaksaisi vääntäytyä ulos. Ihana hemmottelupäivä ollut siis ihan oman perheen kesken.
Eilinenkin oli tosi kiva päivä! Kävimme pikaisesti Kuopion Ikeassa ostamassa mökin kuistille tuollaisia edullisia sateen kestäviä ruokatuoleja ja illalla väsättiin miehen kanssa yhdessä vanhoista lankuista ja pihakivistä pitkä ruokapöytä patiolle. Meillä on ollut mökillä se ongelma, että siellä on ollut kolme pöytää (kaksi ulkona ja yksi sisällä), mutta kaikkiin on mahtunut vain 4 henkilöä kerrallaan. Nyt sitten sain pöydän, jonka ympärille mahtuu 8 henkeä ruokailemaan.
Illalla olin jo lysähtänyt sohvalle tv:n ja takkatulen ääreen, kun mies vielä patisti ulos kuvaamaan hienoa auringon laskua, siinä sitten samalla napsin kuvat noista meidän aikaansaannoksistakin. Tänä aamuna vielä tehtiin pari hyllyä samaisista lankuista yrteille ja kesäkukille, mutta niistä en ottanut sateen sattuessa vielä kuvia.
Huominen päivä menee tasan tarkkaan asuntomessutalon stailaamisessa kuvauskuntoon. Ensimmäinen kohteeni nimittäin kuvataan Dekoon ja Tekniikan Maailmaan jo tulevana torstaina… Laitan varmasti teillekin jotain pientä tänne näytille, kunhan tulee valmista, jännää!